Elämän tarkoitus. Mitä omaan alunperäiseen Etsintääni tuli: käytännössä: Kirkastuminen, mitä T-tarkoitukseen tulee

= ajatustarkoitus; F-tarkoitus = tunnetarkoitus on sitten asia erikseen, niin tärkeä, että sitä ilman voi olla vaikea elää, ainakaan F-tasolla. Mutta vuosien 1996-2005 välillä en Kirkastumisestani, iästäni ja T-toimistani johtuen tuntenut merkityksettömyyttä yhdeksään vuoteen, kunnes törmäsin F-TARKOITUS/KESKI-IKÄ YM -otsakkeen alla olevaan ilmiöön. Se F-sysäyksenä alkoi noin 8,5 vuoden kohdalla, tavallaan vanhempien vanhuudesta (sain kortin 36-vuotiaana jossa yksi jänis (pupu) oli erillään muista jäniksistä, ja aikaisemmin samana vuonna näin toisen sen verran vanhan näköisenä, että tunsin myötätuntoa ja olin - väärin - vihainen elämälle, että se tappaa ihmisiä, mutta sillä ei ollut muita f-vaikutuksia, muuta kuin sanoen, että kaikki vanhentumiseen ja kuolemaan liittyvät tunteeni liittyvät ilmeisesti aikaisempiin elämiini, ja ovat tässä elämässä jossain määrin jatkossa muuttuneet), ja samalla se sysäys johti myös pois mentaalisesta (jossa olin F-unohtanut mm. ajan, vanhentumisen) maailmasta, ja puoli vuotta olinkin vähentyvissä määrin OK onnellinen uudessa SF-maailmassa, oli sen verran tekemistäkin, kollektiivisesti, mutta sitten luopuminen totaalisemmin (ekassa vaiheessa olin aluksi jossain määrin hylännytkin F:n vaatimukset, en oikein luottanut siihen T:n dominoidessa, se kun on eri persoona, ja uutena vaikea sopeutua, eikä se ole suoraan oikeassakaan, enimmäkseen väärässä painottuneena, ilman suhteutusta kokonaisuuteen yhdessä ymmärryksen/O2:n kanssa, eikä T sitä voi oikein ymmärtää, ja toisessa vaiheessa tarkoitus oli vain dropata mentaalisuus jotta mentaaliset kuormitukset pääsisivät alenemaan) johti ainakin paikoitellen (se ei aina, alussa vähemmistönäkin ja se alustavasti hoitui ulos menemällä, toisaalta Tv, radio, mutta nekään eivät jatkossa ehkä enää niin auta) kriisiin tarkoituksettomuudesta, varsinkin kun siihen liittyy niin monta yhtä aikaa eri asiaa, ja joita ei täysin koskaan pääse korjaamaan, esim. menetettyä aikaa ei saa takaisin, muutoinhan asiat olisi aina järjestettävissä ajan myötä, ja planeetta että maailma on mitä se on. F-tarkoituksettomuudesta, jonka 8,5-9-vuoden kohdalla jo SF-maisemman elämän olin tuntenut enemmän korjaavan mitä (S)F-sosiaalisuuteen tulee (tarkoituksettomuus tuli vasta seuraavassa F-allossa, isomman luopumisen yhteydessä), mutta sitten tuli muut sen maailman puutteet selvemmin näkyviin taas totaalisemmin luopumisen yhteydessä. Kyseisiä puutteita ei tulisi olla elämässään, siitä F-tarkoitus, vaikka asiaan sitten liittyykin vielä joitain kosmisia näkökulmia, mutta ne saattavat liittyä F-tarkoitukseen ja 'toimintaan' kokonaisuudessaan. Kahden kuukauden kuluttua olin nähnyt koko jutun ja päätin pitää 'asemani', enkä reagoida siihen, ja tapahtui radikaalia muutosta. Kuitenkin, sydän on se, joka edelleen tiedustelee tarkoitusta (esim. elämän mielekkyyden näkökulmasta), vaikka asia olisi ollut selviö jo esim. yhdeksän vuotta Kirkastumisen jälkeen, mutta silloin ei F ollutkaan dominantti, niinpä jaan nämä T-tarkoitukseen ja F-tarkoitukseen.

Teoreettisen vastauksen pääidea kuuluu: Se, että me olemme Tässä, Situaatiossa, on elämämme tarkoitus. Kirkastumisen jälkeen Jumaluus (Deityt) - tässä tarvitaan todistajan näkökulmaa - sitten Deity-vaihe nirvanisoituu. Elämän suunta, elämän puhdas motiivi, elämän puhdas pyrkimys, on joka hetki huomioitavissa, se automaattisesti vie elämää eteenpäin, niin että niiltä osin kaikki sujuu itsestään, spontaanisti (= Jumaluus (Deityt)), mutta kolikon toinen puoli on kuitenkin pyrintöä (tämä vähentänee tätä mentaalista ristiriitaa; Deitit pakottavat meidät pyrintöön). Tällä planeetalla on aina paljon ihmisiä jotka ovat alueella tai toisella meidän tulevaisuudessamme, eli niiltä osin tiedämme itsemme ja muiden tulevaisuuden. Ainoastaan Jumaluus (Deityt) (Dharma) voivat olla tarkoituksen tekijät; Jumaluudet (Deityt) ovat elämämme, ja myös tulevaisuutemme, ja tarkoituksemme osat. Ulkoisen situaation ja sisäisen situaatiomme reaktioista syntyy evoluutio, ja toisaalta puhdistautuminen karmasta. Tarkoitus-vastaus jakaantuu kahteen osaan: Situaatio (Kirkastuneen) ja Dharma (Deitien puhtaan halun tie - Dharma on elämän Tie).

TOIMINNASSA. (Sartre) Sillä on motiivi, joka on perimmäinen. Mistä se motiivi tulee on perimmäisempi. Jumaluudet (Deityt) pakottavat meidät tiettyyn toimintaan, ja se on tarkoitustamme. Kun en tunne mitään pyrintöä minnekkään, enkä koe tässäkään olemista mielekkääksi, niin silloin tunnen tarkoituksettomuutta. Elämäni tuntuu mielekkäältä kun vallitsee joko mielekäs toiminta tai mielekäs olotila. Tarkoitus/mielekkyys nyt, ja tarkoitus/mielekkyys tulevaisuutta varten, molemmat kuuluvat samaan kuvaan. Rajah(:ssa) tietää elämän tarkoitukseksi vain toiminnan, kun taas Sattva(:ssa) tietää elämän tarkoitukseksi myös olemisen.

ELÄMÄ ITSE. Tämä on kysymyksen teoreettinen vastaus, filosofinen vastaus. Asiaa on yksinkertaisinta tarkastella liikkeen aiheuttajia tarkastelemalla. Kyseiset liikkeet aiheutuvat erilaisista lainalaisuuksista fyysisesti ja erilaisista Deity-motiiveista psykologisesti. Kyseisistä koostuu elämä, niiden ollessa oma tarkoituksensa. Jos kysytään, että mikä tarkoitus sitten kyseisillä tarkoituksilla on, niin vastaus on, että ei mikään. Elämä itse, tämä elämä jota me tunnetaan, eletään, toimitaan on oma tarkoituksensa, oma tarkoituksellisuutensa, oma pyhyytensä, oma merkityksensä; elämä itse on oma tarkoituksensa - sitä voi olla vaikea välittää kyseistä elämyksellistä tarkoitus-ymmärrystä, joka on eri asia tämän asian analyyttisestä ymmärryksestä, jonka annoin ensin; sen lisäksi on jonkinlainen tunneymmärrys, että elämä itse on pyhä - J/jumala on E/elämä - ja oma tarkoituksensa, että ei voi kutsua pyhää asiaa tarkoituksettomaksi, vaan se on tarkoituksellinen kuten lemmikki tai mikä asia vain; kuten Jumaluudet (Deityt), jotka ovat Jumalaa vielä syvällisemmässä mielessä mitä itseemme tulee (kaikella muullakin on jumaluutensa (deitynsä), ominaisuutensa), koska ne ovat aistejamme, älyämme, tunteitamme, niiden reaktioiden määrittäessä, kertoessa tarkoituksista, ominaisuuksista (meille ja yleisesti).

On myös muita tarkoituksia. Dharma-valaistuminen antaa ymmärryksen eettisestä tarkoituksesta, ja ylipäätään Deiteistä ja Jumalasta suoraan kosketusyhteydellisesti. Sitten on se suurin, Situationaalinen tarkoitus, jonka Etsijä pyrkii löytämään, sen löytyessä heti kun löytää Brahma Tajunnan. Kirkastuneet eivät kysele elämän tarkoitusta vain ei-Kirkastuneet sitä kyselevät.

T-tarkoitusta; F-tarkoitusta sitten jossain vaiheessa voidaan edelleen tiedustella - siinä ratkaisu voi olla samantapainen, että kyse on jonkin puuttumisesta, että kun on Kirkastunut, niin T-tarkoitus on selvä, ja kun vallitsee tietyt sydämen tarpeiden vastaavat läsnäolot, niin ei tunne oloaan F-tarkoituksettomaksi; pysyvää ikuista tilaa F-tarkoitus ei välttämättä täytä, jos tarvittavat läsnöolot eivät pysy aina riittävissä määrin läsnä, sitten tiedustellaan F-tarkoitusta - lienee syytä tiedustella sitä myös kun F-'tarkoitus' vallitsee, ja jos se on oikea 'paikka' niin sydämen erilaiset kivut eivät pitäisi vaikuttaa siten, että tuntee samalla 'tarkoituksettomuutta', tai toisaalta lista kyseisistä kivusta voi osoittaa puutteet, joiden suhteen voi olla syytä tehdä jotain, tai ei välttämättä, silloin kun ne ovat sivutuotteita, mutta siinä määrin kuin ne eivät ole, on ne kivut saatava pois, ja ei niin, että ne peitetään jollain toiminnalla tai muulla, jonka voi tosin senkin tehdä, varsinkin jos jotain kipua ei saa poistettua. Ensin tulee jokin sydänkipu, sen mukana tarkoituksettomuuden tunne, joka tulee siellä olevasta tyhjiöstä (puute sydämen alueella on tullut huomioitua jossain sydän-mielen alueella/asiassa). Tarkoituksettomuuden tunne ilmenee, kun sydän-mieli huomaa joitain puutteita olemassaolossaan. Voin sitten olla mielen/V3-alueella tai toiminnassa yms. ja olla tuntematta F-tarkoituksettomuutta, mutta mitä sydän on jo näyttänyt rittävästi, sen muistaa, ja sitten voi huomioida, että omasta elämästään puuttuu erilaisia asioita, että pelkkä mieli/V3-alue tai/ja toiminta yms. ei riitä täysin mielekkääseen elämään; elämän mielekkyyden siten jakaantuessa eri osiin.

Kun sanon, että elämän tarkoitus on se, että me olemme Tässä, niin se ei tarkoita, että elämällämme on jokin tarkoitus Tässä; vaan se tarkoittaa, että elämän tarkoitus on se, että me OLEMME tässä. Me olemme elämä itse; olemme siinä ajassa ja paikassa mitä me, elämämme on nyt. Se on itse tarkoituksensa, eikä niin, että jollain osalla on jokin ominaisuudestaan erillinen tarkoitus; sen tarkoitus on se, mitä se on.

Loogisesti ei ehkä ole mahdollista (jostain tietystä), että elämä on tarkoitukseton, koska se vaatii tarkoituksen (ei ole ei-punaista, jos ei ole punaista). Samaan tapaan, mutta kokemuksellisesti, Kirkastunut ymmärtää, että koska ei ole tarkoitusta - vaan vain elämä itse - ei ole tarkoituksettomuuttakaan (punainen esiintyy vain ei-Kirkastuneessa maailmassa).

ITSETUNTEMUS. (Sokrates; Buddha) Itsetuntemus tulee Todistavasta Tietoisuudesta. Elämä itse -vastauksen yksi osio on tietysti siinä mitä me olemme.

TERMI. "Elämän tarkoitus" on hakusana, jolla etsitään elämän perimmäisten asioiden ymmärrystä. Kaikki Olemassaololliset ja eksistentiaalis-jumalaisen psykologian asiat kuuluvat tämän kategorian alle; kaikki Joogat - Olemassaolollisen vastauksen osalta Brahma Jooga, termillisesti, sisällöllisesti T&T Jooga, joka antaa tietoa eksistentiaalis-jumalaisesta psykologiastamme, jonka tärkein silmäilyalue on Sahaja Kundalini Jooga. Brahmaaninen etsijä ei ole eniten kiinnostunut ihmisen psykologiasta, vaan Olemassaolollisesta kysymyksestä, johon saa vastauksen vain ja ainoastaan Kirkastumalla. Tietoisuus Jooga, Sahaja Kundalini Jooga sitten täydentää sitä, käsittelee olemassaolollisten asioiden yksityiskohtia ja niiden mielellistä ymmärrystä.

Jotka sisällöllisesti jakaantuvat omiin Yogiinsa, siltä osin kuin niissä on riittävästi materiaalia omiksi Yogikseen. Tietoisuus Jooga sisältää itsessään vain kaiken T&T:hen liittyvän; siihen littyy sen lisäksi vain liittymä-alueita. Sahaja Kundalini Jooga sisältää vain kaiken Kundaliniin liittyvän - yhteinen osa on Xmielen osin parhaiten liitettävissä Tietoisuus Joogaan, ja Deitien osin Sahaja Kundalini Yogiin; tosin Deitien T&T analyysi löytyy yhtä hyvin Tietoisuus Joogan puolelta, ainakin siltä osin kuin Xmielen osuus liittyy vahvasti mukaan kuvioon.

Elämän tarkoituksellisuus tulee tässä näiden asioiden sisällyttämisestä elämäänsä; niinpä Sokrates sanoi, että elämä ilman itsetuntemusta on ilman tätä tarkoitusta. Sellaisesta elämästä puuttuu ymmärryksellinen ja olemassaolollinen yhteys perimmäiseen; Olemassaoloon ja eksistentiaalis-jumalaiseen psykologiaan. Ihmisellä on eksistentiaalinen tarve olla perillä näistä asioista.

--

Eksistentiaalisesti elämän tarkoitus on eksistentiaalisten tehtävien suorittamisessa. Eksistentiaalinen sydän/mieli (chakrojen halu) on jumalan mieli, se kertoo mitä meidän tulisi eksistentiaalisesti, jumalaisesti tehdä. Lisäksi on henkilökohtainen halumme, joka myös kuuluu elämään. Henkilökohtaisesta ei tarvitse milloinkaan luopua, se ei ole este jumalaiselle. Jumalainen on paljolti kuin tekemisen Dharma, ei ainoastaan jokin tekeminen. Ihmisen oivallus, että elämä on ilman tarkoitusta, perustuu mm. päämäärä-ideaan, ollen vain osatotuus; tarkoitus on olemuksessamme, siinä jumalaisessa ilmiössä joka me olemme. Olemuksemme on oma tarkoituksensa, aivan kuten kaiken muunkin tarkoitus on sen olemus. Kaikki motiivimme tulevat Deiteistä ja Xmielestä, niiltä osin elämällä on myös päämäärätarkoitus; pelkästään Dharminen ylläpito ei ole Deitien, koko elämämme tarkoitus, vaikka voimmekin pitkälle tehdä elämästämme vain ylläpitoon pohjautuvan, jolloin elämänenergiamme virkistyy ja kukoistaa, josta elämän olemuksellinen elämä ilmenee selvimmin - se siirtyy hiljalleen tamasin puolelle jos balanssia ei pidä yllä myös tekemisen suuntaan.

--

F-TARKOITUS/KESKI-IKÄ YM. 37-vuotiaana, vuonna 2005, kun yritän laskea kuormitustilojani, mentaalisia kuormitustilojanin edelleen, O2-V6, joka nyt edellyttää laihdutusta vastaavaa luopumista mentaalisesta (ja sipulirenkaiden eliminointia myös Kundalini-meditaatiolla). Kyseinen sitten (siirtymäkohdassa) yhdessä keski-ikäni kanssa johti siihen, että elämästä katoaa mielekkyys (nyt kun valaistumisetkin ovat nirvanoituneet), ja tunnepuoli sosiaalisesti näyttää automaattisesti nostavan fyysisestikin tukahduttavana tunteena päätään.

Hengitys salpaantuu, ruokahalu heikkenee, pakottava tunne lähteä ulos, sosiaalisiin tilanteisin tai vain ulos, tai edes avoin ikkuna jonka ääressä on (jompi kumpi käsi tai huomio V4 tai muullakin chakralla antaa tekohengitystä), vaikeinta ollen yksin neljän seinän sisällä. Vastaa kuin jos ei voi olla paikallaan mitään tekemättä tai ei kestä ei-toimintaa muutoin, sillä erolla, että sosiaalisessa asiassa ei ole tässä pääsääntöisesti kyse addiktiosta. T-orientoitu voi juuri hakeutua yksinäisyyteen, jossa tuntee olevansa jopa kaikkein mukavimmassa elementissä. Radio, musiikki, TV (välillä voi katsoakin, tosin tekstien - kuultu, luettu, musiikki - kanssa tulee olla epäileväinen) paikkaa jonkin verran, tosin osin sosiaalisesti peittävästi.

Tukahduttava tunne (edellisestä elämästä mahdollisesti, liittyen vanhenemiseen ja kuolemaan yms., mutta asia liittyy F-dominanttiin[kin] tai vain, aivan ilmeisesti, koska hakeutuminen ulos ja sosiaalisiin tilanteisiin, että, silloin, on vaikea, jopa mahdotonta, olla yksin) tuli (ensimmäisen kerran ja tietyin välein siitä eteen päin) sosiaalisesta tunne-menetyksestä 36-vuotiaana, tarkastellessani vuosiani 28-36 (jolta ajalta tunsin menettäneeni sen, asiaan liittyen myös keski-ikä, ja vanhempien vanhuus mukana kuviossa lisänä), ja kun olin tullut keski-ikään, ja lisäksi luopumassa mentaalisesta tunsin selvästi, että en enää ollut nuori, 36-vuotiaana, sen tuntuessa menetyksen tunteelta, sosiaaliselta menetykseltä, ja nuoruus siltä osin mennyt sen sileän tien. Sosiaalinen tarkoitus lienee sama kuin F-tarkoitus, että sosiaalinen menetys ei ole "vain" sosiaalinen menetys vaan toinen puoli tarkoituksesta.

Keski-iässäkin on tosin elämää (täytyy vain asennoitua uudelleen), joka tosin kääntyy pian vanhuudeksi, mutta kuoltua alkaa heti uusi elämä, jossa aikuistumista tarvitsee odotella vain kymmenisen vuotta ja sitten on taas nuoruus edessä, tosin joutuu taas etsimään Brahma Tajuntaa. Seuraava elämä on ilmeisimmin suora jatkumo tälle elämälle. Kun siihen yhdistää kaiken kokemuksensa, tietonsa, näkemisensä sielusta, niin kuoleman ja jälleensyntymisen pääkuvio on siinä, vaikka täysi selvyys vielä puuttuukin. Uusi syntymä tapahtuu todennäköisimmin lähimpään sopivaan kehoon (saa isän tai äidin kehon ja sen mukaisen ulkoisen raamipersoonan, sisäisen persoonan ollessa ehkä satunnainen). Elämässä kuitenkaan ei ole kuolemaa muuta kuin vanhentumisena ja aktiivimuistin menettämisenä, että keskeistä on keskittyä elämiseen; kuolema plus vanhentuminen vain on yksi osa elämää, joka tulisi ottaa huomioon kun suunnittelee elämäänsä.

Toisaalta, kun ajattelen tätä sosiaalisuuskin ongelmaan liittyvää tilannetta, sitä saattaa syntyä myös sinne minne on sympatiat (Krishna; tosin arvelen suoraviivaisuuden olevan totuus, jos siis on muutakin, siis sieluja, kuin yhteinen Tajunta mitä sieluun tulee, tosin tietämäni faktat ja kokemukset viittaavat sieluun), joka ei mieluummin tarkoittaisi itselleni tätä planeettaa, vaikka täältä joku synnyttäjä varmasti löytyykin, kun en yksinkertaisesti ole täällä kotonani (muuta kuin normaaleissa mentaalisissa tekemisissä, tosin ei henkisesti niissäkään), jota ei tosin Brahma-etsijäkään ole, mutta hän on sentään 'ihminen', kun taas Heränneenä (plus täysin valaistuneena) elää Unessa eläjien kanssa, tosin vain Situationaalisessa unessa, mutta se on merkittävää (ja vähemmän valaistuneiden keskuudessa), ja mentaalisesti erilaisten ihmisten keskuudessa. Ihmiset tosin eroavat persoonien ja tasapainotilojensakin suhteen, mutta meikäläisen ja tämän planeetan välinen suhde alkaa olla jo absurdi, ihmisten ollessa sen verran pahasti kääröytyneitä omaan mini-muotoonsa, jossa nyt vain ei ymmärrä erinäisiä situationaalisia seikkoja (erityisen hyvin), joista todellisempi elämä tulee selvemmäksi. Kundalini-valaistuminen koko systeemeinen ollut jo pitkään, mutta ei ole yleisessä tiedossa, hyväksynnässä, todistettu, ja se on niin mahtava kokonaisuus, ja kaikki keskeiset filosofiset näkökulmat olisi oltava selviä, sitä vaatien eksistentiaalisuutemme tarve situationaalisilla saroilla. On elämä, vanhentuminen, kuolema, psykologia, filosofia, niiden ollessa kaikki välttämättömiä selvyyksiä, mutta sitten on tämä näiltä osin järjen vastainen planeetta.

Meidän elämämme jatkuu hyvinkin loputtomasti, uusi elämä luultavasti seuraa heti tätä, ja kuoleman pointti siinä tarkoittaa ainoastaan aktiivimuistin menetystä, ei pääsääntöisesti muuta, ja se on ainoa seikka, joka tulee pitää mielessä, että pelkästään siinä suhteessa ei pääsääntöisesti ole mitään huolta mitä kuolemaan tulee, ja jos vanhentuminen ei ole este millekään, niin ei siitäkään tarvitse olla kuin joiltain osin huolissaan, tosin vanhennuttuaan tippuu vähemmistöryhmiin, ja varsinkin pienessä maassa se voi olla ongelma. Ja mitä vanhentuminen sitten on muuta kuin tietyn (geeni)palikan "aikuistuminen" päässä 36-vuotiaana (seuraava vuosi näyttää sitten olevan lopullinen niitti, saapa vain tottua olemaan keski-ikäinen, siihen liittyvine näkökulmineen, jotka kai pitäisi sulattaa) joka saa ihmisen olon, pään, aikuisemmaksi, ja sitten keho vanhenee ja yhteensä sekä tuntee olonsa (päänsä) vanhemmaksi, että näyttää/tuntuu vanhemmalta, ja 29, 30, 32, 33, 34 näyttääkin vielä nuorelta (ainakin jos ei ole vanhemmalta näyttävää tyyppiä), ja jopa 35-vuotias, ainakin on vielä 'päästään' nuori, vaikka riittävästi muutosta kehoon voi jo 30:n jälkeen alkaa tullakin. Iän myötä kerää aktiivimuistiainesta, joka on yksi (ainoa, jos ei laske noita aikuisuus ja kehon vanhentumis -'huijauksia' mukaan) iän mukana tuleva seikka. Kuolema voi siten olla piirrettynä selväksi, samaten vanheneminen (josta vielä, että pitäisi tietää vanhuuden vaivoista, myös psykologisista, ja vanhainkotiin sitten kun on tarve, ja loppusuora sairaalassa, jossa kuolee (tosin voi kuolla jo vanhainkodissakin, jos nukkuu pois, luulisin), vaikkakin tosin aikaisemmin elämänsä päättämisiä tulee myös tutkia, ja joistain ylläpitomenetelmistä voidaan luopua sairaalassa, mutta muutoinkin arveluttaa vaivan määrä ja elämän mielekkyys vanhana, ja ei sitä juuri näytä olevan keski-iässäkään, paitsi kuormitusten alentamisten ja itsensä parantelun teemoilla, muilta osin sitten onkin jo kokenut lähinnä kaiken, eikä tulevaisuutta ole tässä elämässä, tosin kaiken uudelleen kokeminen seuraavassa elämässä muistinmenetyksestä johtuen on siellä, tosin osin arveluttavaa, mutta niin elämä näyttää tekevän. Suruton suhtautuminen sekä vanhenemiseen, vanhuuteen että kuolemaan olisi tavoitteena, sen vain ollessa vaikeata ilman jonkinlaista surun (menetys yms.) vaihetta, koska ensinnäkin joutuu katselemaan kuolemista, ja sitten kun hän/he ovat kuolleet heitä ei enää koskaan tule näkemään. Ei se tosin ole suuri asia verrattuna moniin muihin asioihin elämässä, mutta siinä on aluetta saada suhtautumisensa kuntoon, siinä osin kuin se on mahdollista), ja mitä seikkoja tulisi ottaa prioriteetteihinsa ja huomioonsa mitä vanhentumiseen ja kuolemaan tulee, ja miten niihin täsmälleen tulisi suhtautua, ja sosiaalisuuteen. Psykologiasta, filosofiasta puhumattakaan, joiden tulisi jo olla paljon korkeammalla tasolla kuin tällä hetkellä ovat, mutta yhtäältä tietyt kollektiiviset pelot ovat esteenä, ja toisaalla heikko eksistentiaalinen äly ja mini-muoto ovat tekijöitä. Sitten on muitakin keskeisiä selvitettäviä, kuten työn ja koulutuksen jonkin asteinen orjuus, ja ylikuormitus.

Sitten siihen yhdistyy, josta se tulee, kun saavutin keski-iän yhdessä mentaalisesta luopumisen kanssa, ja sitten tulee tämä toipumisasia, saavutusten päättyminen. Elämän päättyminen, tarkoitus; elämä tuntuu osiltaan menneen ohi, sosiaalisesti, tunnepuolella, hellittäen tosin ajatellessa niitä mentaalisia toimia ja edistyksiä joita olen 28-37-vuotiaana saavuttanut, mutta se ei kumoa tunnepuolen menetystä.

Ajan kulun nopeus tuli myös yllätyksenä vuosien 1995-2005 suhteen; kymmenen vuotta hujahti ohi niin, ettei ehtinyt edes juuri nähdä. Ja siihen liittyi myös menetys viimeisistä nuoruuden vuosista. Sellaisia asioita ei tiedä nuorena, kun ei ole kokemusta, ja ei näe miten lyhyt kuukausi ja kaksi on, ja että vuosi on samaten lyhyt ja että niitä menee tosta vain pari ja sitten kymmenen tosta vaan, vielä nopeammin joka kymmenen vuosi, ajan kuluessa sitä nopeammin mitä vanhempi on (ehkä jos kerää paljon erilaisia kokemuksia tai toisaalta ei tee mitään saisi paljon sisältöä tai aika odottavalla kuluisi hitaammin, ehtisi vähän nähdä elämääkin, kuin vain sen miten joutuu elämään esim. epämielekästä elämää ja katselemaan sitten jälkikäteen miten kymmenet vuodet meni tosta vaan). Ihmisen elämä on todella lyhyt, olenhan vasta raapaissut pintaa 37-vuotiaana ja jo puoli elämää mennyt, ja paras osa mitä nuoruuteen tulee, ja sitten ihmettelee mitäköhän sillä toisella puoliskolla olisi järkevää tehdä, ja mitä tehdä kun ei ole enää tulevaisuutta, kuten nuorena on tai luulee olevan, elämä edessä. Nyt jokaisen tunnin ollessa tästä eteen päin tärkeä, arvokas, ja sitten joutuu olemaan tällaisella planeetalla jolla on henkisesti käytännöllisesti yksin. Järkevintä on keskittyä kuormitustilojensa alenteluun ja itsensä paranteluun, ja elää ehkä jotain ESFP elämää siinä määrin kuin mahdollista (ei toi kuormittunut V6 irroita otetta tosta vain Ni:nä Introvertti Intuitio, yhdessä Logiikan kanssa. ESFP on hyvin kaukana kokonaisuudessaan, ja Fe-dominanttiin siirtyminen tarkoittaa persoonaa jossa Fe tulee Te:n edelle, ja tyyppinä vallitsee T-painottunut Fe, ja Ni säilyy vielä, ja siinä voi vain pyrkiä S-puolelle, ja se on sitten sama kuin F-dominantin suhteen, ja asia on tietysti usein ei-helppo, dropata N ja elää siltä tyhjässä S-maailmassa, joka kuitenkin on usein sekä omana että keskikanavan ihanteena että mukavuutena, sopien ehkä parhaiten tilanteeni olemukseksi ja ratkaisuksi lopuksi ikää, ja muutoin sitten painottaa ainakin S:ää tai F:ää), tosin on työ ja mitä tässä nyt sitten vielä eteen tulee, yrittäen toimia kuitenkin mahdollisimman parhaalla tavalla tästä eteen päin, tosin aikaa ei ole paljon, mutta yrittää käyttää se hyvin ja elää miellyttävää elämää olisi tärkeätä.

Olen tossa jo tarkastellut ihmisten vanhenemista, sinnen jokainen päätyy vanhuuteen nopeasti, ja niitä sitten katselin, että nopeasti menee yksi elämä. Tätä on olla keski-ikäinen, joka itselleni on vielä läpinäkyvämpi. Vanhentuminen, vanhuus ja kuolema. Vaikuttaa, että vain nuorena on elämää, ja kollektiivisuus on tärkeätä, vaikkei toisaalta ihmisten epämääräiset yms., elot ole ratkaisu elämän tarkoituksellisuuteen, sen ei useinkaan ollessa miellyttävää ja mielekästä eloa.

Elämän mielekkyys tavoitteissa, ja olotilassa; kumpikaan ei välttämättä ole läsnä kyseisessä vaiheessani. Saavutin tavoitteeni, ja nyt sitten ei ole mitään, kun pitää siirtyä pois mentaalisestakin (osiltain sama meditaatioputki kuin alussa, vuosina 96-7 olisi taas tuttu, kun sen jo tunnen, ja sitä tässä kesällä nyt ole käyttänytkin), ja ei voi tehdä kuin mitään. Nuoruus mennyt, ei mitään edessä. Kun ei ole tekemistä, niin on kuin tyhjässä tilassa, jossa ei ole tarkoitusta, ja näen myös, ettei elämä koko kuvallisesti näytä eroavan (pelloilla elävien) kukkien elämästä, ihmisen elämän ollessa samanlainen. Jopa mahdollista seuraavaa elämää ajatellessa, se on samaa kuviota. Elämässä täytyy olla riittävästi (tunne-)sosiaaliselta puolelta (Fi? Fe kun voi olla samaan aikakieppeillä onnellinen, peittäen - täyttäen? - huonon tunteen kokonaan alleen, tosin Fe:kin ilmenee sosiaalisesti, mutta se on ennemminkin Fe-onnellinen tai/ja rajah/oikea-tunnetta, kun taas tämä toinen/Fi on tarve-tunnetta, Fi-onnellinen, tai/ja tamas/vasen-tunnetta. Dominantin Fe-vaihteen mahdollisessa hallinnassa, ylläpidossa voi olla ideaa mentaalisessa levossa, tosin se voi olla rajahimpaa, jonka kanssa on syytä olla varovainen, muutoin voi tasapainottaa passiivisuutta. Omassa tapauksessani näyttää olevan kysymys Fi:n tulemisesta enemmän esille, kun olen riittävästi passiivinen, ja sehän yhdistyy Se:n, josta tämä koko juttu suunnallisesti tulee) elämässä mukana, jos aikoo elää muutakin kuin T-dominanttia (persoonakategoriat; ajattelu dominoi tunnetta), muuten tulee menetys niiltä osin, sen vaateen vain helposti peittyessä muissa puuhissa, ainakin T-dominanteilla, ja sitten on vaikea elää ilman T-dominanttia. Miten merkityksellinen sitten sosiaaliset hyvät kuviot ovat noin rationaalisesti, on sitten eri asia (ei varsinaisesti ole T-alueella, että sen ei välttämättä pitäisi ajatella kykenevänsä sitä ymmärtämään), mutta ainakin se täyttää sen elämän menettämisestä tulevan esim. henkeäsalpaavan menetyksen tunteen.

Ihmiset saavat elämään mielekkyyden tunnetta ei vain tavoitteista, vaan myös niiden haaveisiin ja läsnäoleviin liittyvine tunnesidoksine, joista tulee todellista että illusionaarista elämän merkityksellisyyden tuntua ja tunnetta; niissä on elämän tarkoituksellisuuden tunne, mutta pelkissä tavoitteissa se on (tuli ja savu), ja mitä sitten kun se on saavutettu? Sen merkityksellisyys oli vain tavoittelussa, vaikka sillä sitten saakin (tavoitteena) jotain parempaa. Sitten elää siinä paremmassa, ja on ehkä saavutettu niiltä osin tarkoitus, ainakin jos perustarpeita, mutta sitten on mm. tunne/sosiaalinen, ollen monia alueita joissa täytyy yrittää saavuttaa riittävästi, ja ehkä sitten ei ole valittelevia osiakaan, sitten vain eläen kokonaisuuden tyytyväisyydessä mitä olotilaan ja suurimpiin perustarpeisiin tulee, niiden antaessa riittävästi merkityksellisyyden tunnetta pelkästään olemassa olemiseen. Elämässä täytyy saavuttaa erilaisia asioita ennen kuin ne lakkaavat vaivaamasta, ja jos ei mikään enemmässä määrin enää vaivaa, niin ei luulisi olevan merkityksettömyydenkään tuntua, vaikkei sitten välttämättä merkityksellisyydenkään. On useita asioita, jotka liittyvät elämän tarkoituksen tai merkityksellisyyden kategoriaan.

Elämän tarkoitus ei ole toiminnassa, koska toiminnalla on päämäärä, vaikka sitten toiminta itse, ja mikään päämäärä ei ole tarkoituksellista, muuta kuin etappina parempaan tai tarkoituksellisuuden tunteena nyt. Ja hyvät tunteet saaavutuksesta tai saavutuksellisuudesta ovat sivuilmiöitä, ja niillä on loppunsa. Toiminta on tarkoituksetonta, vaikka johtaakin kehitykseen ja sillä on siltä osin mielekkyys. Ainoa tarkoitus on olotila, ja olotilalla tarkoitan Deitejä, joiden tarkoitus on ne itse; ne eivät kysele tarkoitustaan, eikä meidänkään tulisi, mutta aina kun elävyyden ja meidän välissä on eroa, tai on jotain "aukkoja" jumalaisessa tunnemaailmassamme, tunnemme tarkoituksettomuutta, ja tarkoituksen tarkastelu toiminnan näkökulmasta on väärä, se on virhe, vaikkakin toiminta johtaa parempaa (ja toisaalta on mukana olotilallisessa toiminnassa) ja siinä mielessä sillä on ikuinen jumaluuden tuntoja kutkuttava tarkoituksensa (aivan kuten normaalin elämän vastaavat toiveet ja täyttymyksen odotukset ja täyttymykset), että saa kokea uutta, parempaa, sitä ja tätä, siitä jumaluus pitää, sitä se leikkii, ja siinä tarkoituksensa, ja tarkoituksettomuus on tunne kun on erillinen kyseisestä leikistä, joka on täysin tarkoituksetonta kun olemme siitä erillisiä, mutta täysin tarkoituksellisia kun olemme itse siinä. Erillisyys jumaluuden virrasta (esim. sen tuoreuden on voinut tuntea jos on kulkenut samoja teitä kuin itse olen jumaluuden teillä, että on olemassa suorat yhteydet jumaluuden tuoreuteen, niiden vain toisaalta nirvanoituessa, kuten muutkin kokemukset, ja toisaalta kyseinen herkkyys on myös altis sen vastakkaisuuksille, joka taas ei ole mukavaa, ja johtaa kovettumiseen, joka taas johtaa pois tuoreimmasta jumaluudesta, jossa elämän tarkoitus on jumaluudessa itsessään, ja saadaankin enemmässä tai vähemmässä määrin matkata pidemmälle tulevaisuuteen ennen kuin me kaikki todennäköisestikin elämme siinä tuorevirrassa hetkestä hetkeen) on ainoa syy miksi tunnemme tarkoituksettomuutta sinä hetkenä kun näemme läpi toiminnallisesta tarkoituksesta (ja olemme riittävästi erossa jumaluuden tarkoituksellisesta virrasta), että se onkin tarkoituksetonta. Yleensä emme näe sen läpi, koska olemme niin kiinni siinä, mutta kun jokin seikka saa meidät erillemme toiminnallisesta, niin sen antama olotilallinenkin jumaluuden tunto katoaa. Ei se ole toiminnassa, lukuun ottamatta mainittuja seikkoja, vaan jumaluudessa itsessään, joka meissä toimii. Elämämme on tarkoitukseton (tosin kulkee kehittyvänä eteen päin), se on nähtävä, mutta jumaluutemme on tarkoituksellinen ja se on se mikä tässä on nähtävä ja ymmärrettävä, mutta se on vaikeata, koska kun tarkastelee elämäänsä tällä planeetalla, niin riittääkö tarkoitukseensa pelkkä luonto, mitä tuolla on, jos ei laske ihmisiä, meikäläisen näkökulmasta jossain määrin merkityksettömin ja ei-mielekkäin eloin. Jumaluushan tarvitsee riittävästi, ja siihen on elämään annettu ilmeisesti riittävät ainekset, niiden vain ollessa vähäisemmät joidenkin kohdalla (vaikka sitten omaisi enemmän mitä itseensä tulee, mutta se tekijä vähentää vastaavuuskappaleita), ja siitä sitten pitäisi saada riittävästi tarkoituksellisuutta, mutta onhan tuolla kaikenlaista, tekemistäkin, että ainakin toistaiseksi siinä luulisi olevan edes välttävissä määrin tarkoituksellisuutta, vaikka kehittää itseänsä, joka sitten antaa olemassaolollista nautintoa, mielekkyyttä, ja se on myös tarkoituksellista tekemistä, koska siitä hyötyy, ja hyödystä nauttii tulevaisuudessakin. Sitten vain on prioriteetit, kun aikaakin on 37-vuotiaana enää niin vähän tässä elämässä, että pitää olla tarkkaana sen suhteen, miten/mihin aikansa käyttää (olisi kiva saada kuormitustiloja alas, parannella itseänsä, mutta hyvinkin liian tyhjää itsessään, muutakin tarvittaen, kun ei jumaluus siedä liiallista tyhjyyttä), vaikkei se toisaalta ole kaikki kaikessa, mutta olisi tyhmää käyttää se heikosti. Kuitenkin, herätä ja mennä töihin, jolla on vain toimeentulon täyttävä tarkoituksensa, jos ei laske olotilaa, on osin kylmää (ajateltuna, ei niinkään toiminnassa-olotilassa), ja sitten jää mitä vapaa aikaa jää, tosin se pitäisi täyttää tarkoituksellisuudella, ja siinä määrin kuin sitä ei tee tai ei voi tai ei halua, joutuu olemaan jossain määrin tarkoituksettomuudessa. Osiltaan pitäisi tehdä mitä jumaluus haluaisi, siinä suhteessa kuin itse (sillä hetkellä) on ja toisaalta suhteessa ympäristöön, ja siinä määrin kuin ei tee, on tarkoitukseton, johon tosin paljolti liittyy mielekkyys olotilana, ei niinkään mitä tekee, mutta heikompi tekeminen kaivertaa jälkikäteen, että ei tehnyt kuin olisi ollut parempi tehdä. Oikean tekemisen ilmeisesti kuuluessa jumaluuden virtaan, tai ainakin jumaluudet kaipaavat riittävästi stimuluksia (toiminta, muuta) tunteakseen (ollakseen) tarkoituksellisuutta. Matkata jonnekin antaa mielekkyyden tuntoa (työ on yksi joka ei matkaa minnekään, ellei sitä tee matkatakseen jonnekin), mutta entä sitten kun näkee, ettei matkaamisessa jonnekin enää olekaan riittävästi mielekkyyttä? Ainakin on matkaamista jonnekin, joitain tavoitteita, lähempänä ja kauempana, että mielekkyyttä jonkin verran on, ja sitten on olotilallinen mielekkyys, jota voi tässäkin saada siihen panostamalla, musiikilla, toiminnalla, alentamalla kuormituksia, elämällä, mielekkyyden, elämän tuntoa, eli siinä on yksi mielekkyys, ja matkaamisestakin tulee jotain, eli ei täysin ei-mielekästä, ja matkaaminen mielekkyyteen on mielekästä jos mielekästä ei nyt ole riittävän tuntuisesti. Mielekkyydessä (tunteena) on paljolti kyse riittävistä (mielekkäistä) stimuluksista (jotka voivat olla arkipäiväisiä), sitten asiaan liittyy kaikenlaista.

Näyttää siltä, että elämän V/valaistumisten (yksi prioriteeteista ja tarpeista) jälkeinen käytännön elämän tarkoitus on kaksiosainen; matkaaminen ja olotila. Matkaamiseen (prioriteettiseen sellaiseen; hyvät, oikeat tavoitteet, noin yleensä ja mitä itseensä tulee) liittyy pienemmät tavoitteet, jotka ovat lähinnä välittömiä tarpeita (omia, muidenkin), ja sitten on keskimatkan tavoitteet, joihin kuuluu itselläni kuormitustilojen alentaminen ja itseni parantelu (sitten on onnellinen? Sitten on taas merkityksettömyydessä, mutta se on sen ajan murhe, ja voi olla, että täydellisenä voisi jo olla onnellinen itsessään), ja pitkän matkan tavoitteet joihin kuuluu lähinnä ikuinen merkityksellisyys, ja matkata siihen

Edes mahdollisuutena. Elämä tilallisesti on nähtävästi merkityksetön, niin T:nä kuin F:nä, ja me sekä muut ihmiset että esineet ovat kyseisessä merkityksettömässä tyhjyydessä, jolla ei ole muuta tarkoitusta kuin evoluutio, joka ei eroa haluistamme, jotka ovat henkilökohtaiset/Deity halut johonkin parempaan, mutta kun kuvittelee ne saavutetuksi - joita voi olla vähemmän keski-iässä, kuten itse tässä huomasin, että nuoruus päättyi ja edessä ei ole paljon mitään, ja mitä jää jäljelle on tässä ja nyt, mutta myös tulevaisuus-aspektina lähi ja kauko, kaikki nyt, ja kyseisessä f-toiminnassa on kaikki tarkoitus mitä on olemassa, evoluution lisäksi, joka on osa sitä. Kaikki tarkoitus on vasemman puolen tunne Deiteissä, myös kaikki motivaatio, elämämme. Deityt itsessään on kaikki mitä meillä on, muiden ihmisten ja ympäristön lisäksi. Ne ovat tarkoituksellisia itsellensä, niissä virtaa niiden tarkoituksellisuus, muttei niin, että sillä olisi tilallisesti ajateltuna mitään merkitystä, vaan vain kuin jonkin nauttimisessa on oma nautintonsa, samoin on elämämme tarkoituksen kanssa, että tarkoitus on vain esim. juoda virkistävää juomaa ja nauttia siitä, siinä koko tarkoitus (laajemmin ymmärrettynä kattaa kaiken toiminnan motiivit). Jos siinä on tilallisesti sokeasti, niin elämällä on tarkoitus siinä mielessä, että pyrkii pois vähemmän mukavasta ja kohti mukavampaa ja nauttii siitä mukavasta mitä omaa. Kyseiseltä osin ei-tilallisestikin sokean tarkoitus on sama, elämän ollessa siinä. Tarkoituksettomuuden tuska taas oli, ainakin mitä f-tarkoitukseen tulee, mahdollinen harha; meidän pitäisi olla (sydämessämme) kykeneviä elämään tuskattomasti tilallisesti tarkoituksettomassa olemassaolossa, siinä ei olen mitään väärää; me olemme vain Deity-robotteja, ja siinä on koko tarkoituksemme, Deiteissä. Tarkoituksetonta? Riippuu siitä, miten asian milloinkin oivaltaa. Kaikki olemassaolossa on robottia tai sen osaa, ettei ole mitään vikaa siinä, että me olemme robotteja, yhdisteitä.

On kuitenkin ilmeistä, että elämän tarkoitus on Dharmassa, joka tulee erityisesti vasemman Deiteistä, ja elämän tarkoituksellisuuden tunne (ja vastakkaisesti tarkoituksettomuuden tunne) tulee toiminnasta, joka on f-toimintaa. Meillä on aina Deity-motiivia, olivat ne sitten pelkkiä "haluja" tai jotain 'jalompaa', että siinä mielessä emme voi tuntea 'tarkoituksettomuutta' (muut surut tms. ovat eri asia, tullen epätäydellisestä olemuksesta/tilasta, pessimismistä, enemmän tai vähemmän hetkellisestä ylituskasta - johon olemuksemme ei ole mukautunut, siinä määrin kuin se siihen voi mukautua), tai f-tarkoituksettomuutta, sen ollessa ei-Dharmista että yksinkertaisesti elämän vastaista. Tätä on uskonto, usko, Jumala - Elämä, jonka ulkopuolella ei ole mitään; joka katsoo tämän ulkopuolelle, löytää vain (f)-tarkoituksettomuutta, tai ei-onnellisuutta. Jos oma nykyinen olemus/tila ei ole tarpeeksi onnellinen 'pelkkään' elämiseen, sitten täytyy parantaa omaa olemusta/tilaa, aina täydelliseen olemukseen/tilaan asti (joka on luonnostaan onnellinen/tarkoituksellinen). T/tässä on tarkoitus tavalla ja toisella; nyt ja tuolla.

on merkityksellistä. Noissa on jo riittävästi ainesta toiminnalliseen, tavoitteelliseen merkitykseen. Matka on kuitenkin tylsä, tuskallinenkin, ilman olotilallista mielekkyyttä (johon Matkaaminenkin tähtää, mutta matkaamisen aikana tarvitaan myös olotilallista mielekkyyttä jota pelkkä Matkaaminen ei täytä kuin "T"-osastolla, esim. kun itse matkasin V/valaistumisiin, oli se riittävää itsessään, mutta sitä se ei kuitenkaan enää ole F-osastolla, joka on se ongelma johon törmäsin mentaalisuudesta 'luopumisen' kanssa, tosin en kokonaan ole ilman mentaalisuutta, tosin se on pitkälle pyrintö, ja töissä ilman sitä ei täysin pärjää, ja välillä mentaalista tulee enemmän kuin haluaisi, eikä etene kuormitusten alentamisessa, mutta yhdessä Kundalini-meditaatioon panostamisen kanssa [joka syö vapaa-ajan niin pitkältä ajalta kuin siihen panostaa, joka voi olla kuukausia, vuosia, loppu elämä] tuloksia kuitenkin tulee, mutta luopuessaan, F:ssä/tyhjässä on enemmän ja enemmän, ja se kuin eri persoonatyypeissä, vaatii sisältöä), jossa tekemistensä olotilallisen mielekkyyden (ei varsinaisia tavoitteita mitä Matkaamiseen tulee) lisäksi otetaan huomioon erityisesti stimulusten riittävyys (elämän tarkoitus 'toiminnassa' itsessään on tässä kategoriassa) ja toisaalta niiden mielekkyys, jonka suhteen itselläni on joitain vaikeuksia tällä planeetalla tähän aikaan. F-seikat liittyvät olotilalliseen kategoriaan, ja siinä täytyy olla tietyt oikeat ainekset, hyvän, oikean, olotilallisen elämän ainekset.

Nämä asiat nähtyäni, ja niiden ollessa tosia, johon liittyy sosiaalinen V4, keski-ikä, vanhuus, kuolema, elämä, läheiset, perhe, yksinäisyys, toisaalta kaikki Deityt (koko Dharma) ja maailmallinen, olemassaolollinen tilanne. Noin kaksi kuukautta sitä eläessäni, päätin kestää epämukavuuden asian suhteen, tavallaan hyväksymällä kivun (tai pitämällä 'asemani', molemmat); sen jälkeen kun olin kokenut, nähnyt ja muokannut sydämeni, liittyen sosiaalisuuteen, keski-ikään, vanhuuteen, kuolemaan, syvempään tarkoituksettomuuteen, myös seuraavassa elämässä ja koskien kaikkia tämän (V4) teeman tienoilla olevia asioita. Sanoin sitten itselleni, etten aio liikkua enää sen mukaan tasapainoisemmassa kokonaisuudessa - V4:n mukaan mitä sydämen dharmaan tulee, tosin se ei ole tekemistä vaan puhtaat jumaluudet ovat läsnäoloja, ja ne ovat läsnä siinä missä itse/kuormitustilat ja kanavien avoimuudet, tasapainotilat määrittävät, ja sitten vain on sitä mitä milloinkin on, tosin muistaen mikä on paremmin vaikka olisi/on itse enemmän tai vähemmän aikaa huonommin); olen nähnyt, tehnyt ja muokannut itseäni sen mitä voin, ja nyt aion pitää omat asemani (oma läsnäolo) ja ottaa vastaan mitä tuleman pitää, f-tyhjyyden (V4 ja mitä muuta siinä sitten onkin), täydellisen tarkoituksettomuuden ja kaikki, ja sitten se teki kipua (ja vähän kuumuutta) sydämessä, mutta nähtyään asenteeni, lopetti. Koko homma vei vain joku kymmenen sekuntia eikä se ollut edes kovin vahva. Tämä ilmiö on yleisiä lainalaisuuksia; olen törmännyt siihen aikaisemminkin. Yleissääntönä psykologisten kipujen 'vastaanotto' vain kuormittaa itseänsä, enkä sitä suosittele, mutta sille on joitain poikkeuksia koko ilmiön ollessa jossain määrin monimutkainen aihealueensa. Ei kuormitustilan tai muun faktan aiheittama, jota ei voi mutatoida, kuten tässäkin ollaan tekemisissä faktojen kanssa, tosin ne voivat muuttua jonkin verran niiden paremmasta näkemisestä, ymmärryksestä, ja 'asemansa' pitämisestä, ja sitten "maagisestikin" kuten tässä. Asia koski koko olemassaolon mielekkyyttä, sosiaalisuuden ohella, ja elämän koko Dharmaa, oikeata näkemystä. Kävi kuitenkin niin, että seuraavana päivänä en tuntenut sen enempää tarkoituksellisuutta kuin tarkoituksettomuutta, vaan olin kyvytön näkemään kumpaakaan, enkä siten tuntemaan ahdistustakaan niistä. Sosiaalinen meni takapenkille, josta se ei ahdista, vain sen verran, että sen suhteen osaa asennoitua paremmin, tosin sen täytyy vielä täysin asettua; ei ole tyydyttävää jos on mitään tunneongelmia. Elämän F-tarkoitus on siis (tässä) sydämessä (mitä ongelmaan tulee, kuten sosiaalisenkin suhteen; toisaalta jossain määrin ehkä omassa 'asemassa' mitä tiettyyn osioon asiassa tulee), ja kun se on "maagisesti" fiksattu, ei kykene näkemään tarkoituksettomutta, edes ymmärtämään mitä se sellainen on. Joku kaksi viikkoa myöhemmin sydämen sosiaalinen tuli hajosi vähemmän voimakkaaksi versioksi, tällä kertaa ilman metodia; se vain oli ja hajosi (tämä oli toinen askel tässä kestettävyys-näytelmässä, tai ensimmäinen askel oli tarkoituksettomuuden kestämisen askel, josta ehkä sivutuotteena tuli eroa tähän toiseen, tosin vaikea sanoa silloin kun niin monta tulta ym. roihuaa yhtä aikaa). Ulkoiset faktat ovat edelleen samat, sisäiset jonkin verran eri, ja sydämessä tässä vaiheessa on edelleen jonkin verran tulikuormitusta, ehkä varsinaisesti aamuisin, ja toisaalla esim. kun tulee tyhjään asuntoonsa, jossa ei tosin (ehkä) ole tulikuumotusta, vaan onttoutta, autioituneisuutta; kokonaisuudessaan liittyen kaikkeen f-tyhjyyteen, joka sitten liittyy myös f-tarkoitukseen (f-merkitys). Kolmannen kuukauden aikana se edelleen väheni, toisaalta aloin jossain määrin liikkumaan T:n ja F:n välillä, mutta F:n asiat ovat siinä, ja ne ovat sille tärkeitä, kun taas T:lle riittää pelkkä (f-)toiminta, t-harrastukset.

Kysymys nyt kolmen kuukauden jälkeen

Matkaa on tietysti vielä edessä kuten elämää, ja t vs. f ja s vs. n -painotuksetkin jää vielä nähtäväksi, mutta Tasapainoon niiden osin näyttäisi olevan tarvetta, kun on kaikki neljä tarvetta, t, f ja s, ja toisaalta n, vaikkakin elämä sinänsä näyttää olevan merkityksetöntä, ettei olisi väliä sillä mitä tekee ja kuinka paljon, mutta ongelmia tulee liiasta t:stä että liiasta n:stä, että vähintään siltä osin, jos ei Tasapainon mahdollisen Dharmankin vuoksi, täytyy painottua myös s:n että f:n puolelle, mutta toisaalta en kolmantena kuukautena sitten löytänyt, tällä hetkellä, mitään varsinaista kokoelämällisesti mielekästä tekemistä/olemista vain SF:stä, ESFP:stä, johon tuli mukaan silloin osiltaan myös ESTP fyysisenä toimintana, joka tosin ei ole kokonaisuudessaan F:n temperamentissä, ja sitten on ENFJ, joka on mm. INTP painottunella Fe:llä, joka toisinaan on ihan kiva, ja mahdollisesti vallitsee itsessäni jatkossa enemmän kuin ennen vuotta 2005, mutta tiedä nyt mitä tässä vielä tulee eteen, mutta V6 ja O2 ja tietysti V1 ja toisaalta V4 (voi liittyä myös V6 & O2 ylikuormitukseen, toisaalta turvallisuuden tunteen/pelottomuuden ylläpito ja nyt myös nämä muut sydän asiat voivat vaatia siltä suurempia ylläpitovoimia, suurempaa [kylmä]kuormitusta, vaikkakin jonkinlaista tottumusta ja mentaalis-emotionaalista kasvua voi myös tapahtua, mutta näin selviytymisen kylmästä näkökulmasta katsottuna kyse on vain sopeutumisesta, sen säätymisestä kuormitusten ja näkemisten esteiden kautta - molemmat huijausta, tosin kaikki on suhteellista - ja ehkä jonkinlaisen turtumisen/ei-tuoreuden, ei-keskiöityneen ongelman, ja mahdollisen oppimisenkin kautta) kuormituksia täytyy laskea kun ne aiheuttavat mentaalisia, emotionaalisia, fyysisiä, kaikenlaisia ongelmia, ja siltä osin täysi SF olisi paikallaan, vaikka se on enimmäkseen olemista, joka t:n näkökulmasta tuhlaa aikaa, kun voisi käyttää elämäänsä mentaaliseen/mentaalis-fyysiseen tai toisaalta mentaalis-emotionaaliseen kehitykseen harrastuksissa tai muussa, muutoin SF omilta osin kyllä jonkin verran kiehtoo ja siihen on toipilaana tarve. Osin tulin tässä vaiheessa näkökulmaan, että voisi katsoa sitä Tasapainoa, ja miten siinä ja muiden halujen suhteen sitten tulee käymään, jää nähtäväksi. Toipilaana joutuu kuitenkin radikaalisti painottumaan toipumissuuntaan (vuosia, kymmeniä vuosia), että Tasapainosta, kun siinä ei riittävästi ole, ei oikein voi ottaa mallia; vain että vähän muutakin voi olla, mutta se on sitten jossain tuolla 5-15% kieppeillä ennemminkin kuin 30% kieppeillä. Elämällä sinänsä ei kuitenkaan näytä olevan merkitystä siinä mitä tekee (tosin Tasapaino näyttelee laadullisesti keskeistä osaa), kyseen vain ollessa siinä, mikä itsellensä pidemmän päälle on nyt paras ratkaisu. Elämän laadun suhteen mitä tulee kuormitusten heikentäviin funktioihin, epätasapainoiseen elämään (mm. kokonaisymmärryksellisesti), olotilallisella pitkällä (nytkin) tähtäyksellä kuormitustilojen lasku on selvästi prioriteetti, esim. lahjakkuuksien kehittämisen yli, ainakin johonkin asti.

sitten on mitä tehdä tällä noin kolminaisella (t:lle) merkityksettömällä elämällä, joka mahdollisesti ei pääty koskaan, vaikkakin menetettävät asiat vanhentumisessa että kuolemassa ja toisaalta ei-mukavuuksissa ovat näkökohtia jotka täytyy olla selviä. Miten mielekästä tämä elämä on (t-kysyy, kun f - josta tosin ongelma, mutta vain t:lle - vain yksinkertaisesti eläisi, mm. dharmaansa että karmaansa), jossa on noin kolme osaa, jotka ovat kehitys/parannus monilla eri saroilla, leipätyö ja muu elämä/harrastukset. Ehkä T:ssä on jotain vikaa (f-puolella) kun se kysyy moista; merkitystä. Elämä kun vain on. Toisaalta asiaan liittyy valittelu, joka ainakin tavallaan on normaalia, tosin ehkä vain epätäydellisyydessä, joka siten antaa keskeisen pyrinnön siinä mihin elämä mm. tällä ongelma-alueella tähtää, ja sitten kysymys katoaisi, jättäen jäljelle vain elämän itsessään, jossa me olemme osa sitä, muiden olioiden, kasvillisuuden ja muun maan lisäksi, jotka syntyvät ja ovat samaa jumalaista olemusta kuin me itse, ja kehitys jatkuu jossain määrin sekä niiden että meidän osin. Me elämme alkuaikojamme, jossa on monia ei-hyväksyttäviä seikkoja mitä kärsimykseen tulee, kun se ei ole tarpeen, eikä se ole mielekästä olemassaoloa, ja sen olisivat meitä täällä kauemmin olleet voineet poistaa, mutta eivät sitä ole tehneet; jättäneet sen omaksi vastuuksemme, jonka sitten hyväksymme tai emme.

On tosin muitakin mahdollisuuksia, miksi tilanne on niin absurdi kuin se on, esim. tämän ollessa vanki-planeetta, mahdollisesti jopa virtuaalinen, mutta en usko, koska jos oikea tieto olisi ollut olemassa, ja kyseisessä tulevaisuudessa se on olemassa, olisin sitä seurannut. Toisaalta tämä voi olla opetusohjelma, mutta edellisestä syystä en usko siihenkään. Historiaa tämä myöskin saattaisi olla, mutta se olisi silloin nykyisyyttä ja sekään ei voi pitää paikkansa, koska asiat olisivat paremmin. Näyttää siltä, että tämä olemassaolo on tosiaan näin surkeata kuin se näyttää olevan, ellei sitten ole muita syitä, miksi tämä "maailma" missä olemme on mitä se on, epätodennäköinen, ja syy miksi sitä ei voitu ohjelmoida todelliseksi, on siinä, ettei sitä olisi voinut käyttää esim. itsearviointiin tai testaamiseen. On kuitenkin epätodennäköistä, että muut olisivat siinä tapauksessa suurimmalti osin virtuaalisia, mutta se on mahdollista. Ei näytä mahdolliselta, että tällä galaksilla tai lähimaailmankaikkeudessa olisi jotain pielessä, koska siihen olisi puututtu, koska kaikkeus tietää kaiken, mutta on mahdollista, että se jokin on mennyt äskettäin pieleen, mutta ilmeisimmin siihen olisi jo puututtu. Sitten voi olla, että galaksien rajoja ei ylitetä (tai ei ole mahdollista ylittää), mutta ne ovat vain pieniä mantereita ja valokin näyttää ne ylittävän, joten ainakin robotit (ja ihmiskehokin silloin mitä ilmeisimmin, vaikka sielusta sitten ei ehkä tiedä) olisivat jo hoitaneet hommansa täällä, joten en nyt usko galaksien rajoihin. Me olemme ilmeisimmin ensimmäisiä korkeamman älyn planeettoja tällä galaksilla, ja meidät on yksinkertaisesti jätetty tänne heitteille, ja ainakin tällä galaksilla tämä surkea asema koitui meidän kohtaloksemme, ja samaa logiikkaa noudattaen teemme saman muille planeetoille täällä, mutta se ei nyt ole mahdollista, koska en sitä hyväksy. Matkat galaksien välillä ja aurinkokuntien välillä voivat tosin kestää liian kauan, eikä kukaan maailmankaikkeudessa voi asialle mitään. Olisikohan siinä todennäköisin syy? Se, että maailmankaikkeudessa on vikoja (ehkä vähentyvissä määrin mitä kauemmas mennään), on jo tiedossani, ja siinä olisi vain yksi lisää.

Tämä sokeanpuoleinen planeetta. Niin paljon asioita pielessä, että se pistää huomaamaan, etteivät asiat tässä maailmankaikkeudessa välttämättä ole niin kuin pitäisi. Ja kuitenkin Uskon ydin on siinä, että asiat ainakin kosmoksessa ylipäätään, vaikkei sitten aivan tällä planeetalla (joka voi olla omaa syytämme), olisivat kohdallaan, johon Deiteistä tuleva Dharma mitä ilmeisimmin viittaa. Noin 3,1 kk jälkeen on muodossa "3 kk:n jälkeen" Brahma_Yoga_F-Meaning -sivulla englanniksi. Edistyneet sivilisaatiot ovat tehneet joukko_itsemurhan tarkoituksettomassa olemassaolossa? Kun kehittyy tiettyyn pisteeseen, niin näkee, että olemassaolomme on tarkoituksetonta, ja sitä tunnetta on sietämätöntä kestää. Ainakin se olisi loogista, ottaen huomioon kaiken mitä olen huomannut. Ainoa tapa saada pysyvä tarkoitus näyttää olevan itsensä kiinnittämisessä addiktiivisen pysyvästi (f-toiminnan) tarkoituksellisuuden tunteeseen, jossa elämän ainoa tarkoitus on päättymättömässä rusetti_luistelussa. Sitten voi kokeilla elämistä, antautumista tarkoituksettomuuden tunteelle, joka siten saattaisi eliminoida sen, tosin se voi olla vakio (mielekkäiden) f-stimulusten puutteessa, mutta ainakin se toimii jossain määrin, tarkoituksettomuuden ollessa mahdollinen illuusio, jossain määrin. Ihmetyttää vain tämä maailmankaikkeus, joka on aina ollut ja ääretön, ja ei mitään uutisia muualta kuin tältä planeetalta, tosin ei juuri tältäkään, ja kaikki ongelmat tällä planeetalla. Kyllä sitä MAAILMANKAIKKEUDELTA odottaisi parempaa suoritusta.

Hirvittävä huomio; täytyy vain tyytyä sekä tieteelliseen edistykseen, että elämän f-stimuluksiin, jotka antavat tarkoituksellisuuden tuntua, niiden ollessa tarveruoka kyseiselle hirvittävälle tarkoituksellisuuden tarpeelle, tosin ongelmana on, että järjellä voi ajatella, ettei kyseisissä f-tarkoituksellisuuden stimuluksissa ole tarkoitusta, muuta kuin todellisuus_harhaisena tuntumana, elämän tuntuessa tarkoitukselliselta, mutta ollessa todellisuudessa tyhjä, jossa on tiettyjä liikkuvia psykologisia ja fysikaalisia lainalaisuuksia, jotka eivät palvele mitään tarkoitusta, itsensä lisäksi, ja tarkoituksemme perustuu vain siihen, että koostumme kyseisistä laeista, että niiden mukana kulkeminen on tarkoituksemme, joka on matkassa, ei niinkään siinä, päädytäänkö sillä muuhun kuin jatkettuun tarkoituksellisuuteen.